Kevät etenee ja kauden aloitus on nurkan takana – lue kenttämestarin terveiset

Talvi jäi taakse, ja meillä Himos Golfin kentällä katseet ovat tiukasti tulevassa kaudessa. Kevät tuli aikaisin, ja se on näkynyt positiivisesti myös kentän tilanteessa. Luonto on herännyt hyvissä ajoin ja viheriöillä on nähtävissä jo uuden kasvukauden merkkejä.

Talven kenttää suojaava lumipeite jäi melko vähäiseksi, mutta toisaalta talvi jäi lyhyeksi, mikä tasapainotti tilannetta hienosti. Esimerkiksi lumihometta on ollut ilahduttavan harvassa, joskin sitä esiintyy aina jonkin verran. Luonto on onneksi ollut heti ahkerana ja lumihomeen jäljet ovat alkaneet jo korjaantua.

Jonkin verran kentällä näkyy vielä talven jälkiä, ja iso osa niistä on syntynyt talviaikaisesta liikkumisesta. Haluankin muistuttaa vielä, että jäisellä kentällä liikkumista tulee välttää. Pienetkin jäljet voivat vaikuttaa pitkälle kesään.

Onneksi nyt näyttää siltä, että kenttä talvehti hyvin ja olemme normaalia aikataulua edellä.

Tällä hetkellä suurin syy siihen, miksi kenttää ei ole vielä voitu avata, liittyy kosteuteen. Routa oli syvällä ja sen sulaessa kentälle on kertynyt vettä, minkä vuoksi väylät ovat paikoin vielä liian märkiä pelaamiseen.

Vaikka kentän yleisilme on jo varsin keväinen, pelipinnat tarvitsevat vielä hetken aikaa toipuakseen talvesta.

Viheriöitä on ilmastettu ja leikattu

Samaan aikaan viheriöiden tilanne on hieman toisenlainen. Hiekalle perustetut viheriöt eivät pidä kosteutta samalla tavalla, ja niitä onkin päästy jo kastelemaan – kastelujärjestelmä saatiin ottaa käyttöön poikkeuksellisen aikaisin. Viheriöitä on myös leikattu, ilmastettu ja lannoitettu, ja ne ovat lähdössä hyvin uuteen kasvuun.

Kentänhoitotyöt ovat muutenkin hyvässä vauhdissa, ja kylvöjä valmistellaan parhaillaan. Kevään yöpakkaset ja tuuli hidastavat vielä kasvua, mutta ennusteet näyttävät lupaavilta. Kunhan lämpö lisääntyy, kenttä lähtee nopeasti vahvaan kasvuun.

Täytyy todeta, että harvoin tässä vaiheessa kevättä viheriöt ovat näyttäneet näin hyviltä. Uskon, että muutaman viikon kuluttua tilanne on jo selvästi erilainen.

 

Kauden avaus lähestyy

Ja nyt se tieto, mitä kaikki odottavat. Himos Golfin kenttä avataan uudelle kaudelle tiistaina 28.4. kello 12.

Bägejä kannattaa alkaa kaivaa varastosta ja käydä viimeistelemässä pelikunto Willin Lännen golfsimulaattoreissa. Rangelle pääsee jo 22.4. kello 10.

 

Muuta ajankohtaista kentällä

Rangella on parhaillaan käynnissä maisemointityö, jonka myötä alueelle saadaan lisää avaruutta. Väylille ei ole tälle kaudelle tulossa suurempia muutoksia, mutta kenttää kehitetään jatkuvasti tulevaisuutta ajatellen.

Seuraathan Himos Golfin verkkosivuja ja somekanavia, niin pysyt ajan tasalla kentän tilanteesta.

Nähdään pian kentällä,
kenttämestari Eero